Rakennesuunnittelija Simon: “Uusi ura löytyi konsernin sisältä”

WasaPlanin rakennesuunnittelija Simon Bredbacka arvostaa WasaGroupin laaja-alaisuutta. Hän on vaihtanut ammattia tytäryhtiöstä toiseen. Monialaisessa konsernissa tärkeimmät kumppanit istuvat edelleen parin metrin päässä – saman katon alla.

Konstruktionplanerare Simon Bredbacka, WasaPlan

Simon Bredbacka tuntee WasaGroupin jo monelta kantilta. Hän on vaihtanut ammattia useamman kerran konsernin sisällä, tytäryhtiöstä toiseen. Tämä on mahdollista konsernin laaja-alaisuuden ansiosta. Koko rakennushankkeen voi saada emoyhtiön saman katon alta, ja siksi myös työpaikkoja on tarjolla lähes a:sta ö:hön.

– Ensin toimin vastaavana mestarina WasaConissa työmaalla ja sen jälkeen siirryin kustannuslaskijaksi. Kun WasaPlanin rakenneosasto avattiin, vaihdoin työpaikkaa rakennesuunnittelijaksi. Tässä tytäryhtiössä olen ollut nyt kolme vuotta, hän kertoo.

Rakennesuunnittelijan suuri ja mieluisa vastuu

Rakennesuunnittelija astuu mukaan rakennushankkeeseen, kun arkkitehdin luonnokset ovat valmiit. Silloin on aika miettiä talon rakenteita – tehdäänkö ne teräksestä, betonista vai puusta?

– Suunnittelen rakenteet, rungon ja perustuksen ja lasken, että ne kestävät. Lopulta teen työmaalle kuvat, joiden mukaan taloa aletaan rakentaa, Bredbacka kiteyttää.

Bredbackan mukaan rakennesuunnittelijana menestyminen kysyy tarkkuutta ja keskittymiskykyä. Asiat täytyy aina jaksaa miettiä loppuun asti.

– WasaGroupilla annetaan mahdollisuuksia edetä ja kehittyä työssään. Parasta tässä ammatissa onkin suuri vastuu. Se voi olla rankkaa, mutta minusta se antaa ehdottomasti enemmän kuin ottaa.

WasaGroupilla annetaan mahdollisuuksia edetä ja kehittyä työssään.

Saumattomasta yhteistyöstä hyötyvät kaikki osapuolet

wasagroup-uratarinat-simon-bredbacka2WasaGroup toimii saumattomammin kuin alan monet muut toimijat juuri laaja-alaisuutensa ansiosta. Simon Bredbackan mielestä tilanne on win-win sekä konsernille, työntekijöille että asiakkaalle.

– Rakennushankkeet toteutetaan monen eri yrityksen yhteistyönä, ja aina tieto ei kulje yritysten välillä. Meillä WasaGroupissa kaikki asiantuntijat tuntevat toisensa ja istuvat samassa paikassa. Minun tarvitsee kävellä vain pari metriä, jotta voin keskustella hankkeesta esim. arkkitehdin, rakennuttajan, työpäällikön tai LVI-suunnittelijan kanssa. Yhteistyömme on saumatonta, ja asiat etenevät paljon jouhevammin ja nopeammin, hän kertoo.

Simon Bredbacka
Ikä: 31
Ammatti: rakennesuunnittelija, WasaPlan
WasaGroup-ura alkoi: 2010
Koulutus: rakennusinsinööri

Läs artikel på svenska